Tikkakosken partiolaiset on Keski-Suomessa, Tikkakoskella toimiva, noin 80 jäsenen sekalippukunta, joista noin 60 on aktiivisia ja loput ovat taustalle jääneitä vanhempia jäseniä. Pääosa lippukuntamme väestä on Tikkakoskelta, mutta myös lähialueilta on muutamia henkilöitä. Tikkakosken partiolaisten lippukunnanjohtaja toimii Jani Ranta.
Toiminta partiossa keskittyy jokaviikkoiseen tunnin tai puolentoistatunnin kokoontumiseen partiokolle, eli lippukunnan kokoontumistilaan. Tikkakosken partiolaisten partiokolo sijaitsee Tikkakosken kirkon viereisessä Pappila-rakennuksessa, jossa on hyvä opetella erilaisia partiotaitoja, joita sitten myöhemmin leireillä tarvitaan.
Toinen tärkeä osa-alue toiminnassamme, kokoontumisten lisäksi, ovat partioleirit, retket ja tapahtumat. Jokaisella partioryhmällä on tapana järjestää yhdestä kolmeen retkeä vuodessa, joko sisä- tai ulkoretkiä. Lisäksi lippukunta järjestää tapansa mukaisesti yhden tai kaksi lippukunnan retkeä vuodessa, johon kaikki jäsenet saavat osallistua. Myös tapahtumat liittyvät olennaisesti partiotoimintaan, kuten perinteinen itsenäisyyspäivän juhla, jossa palkitaan kyseisenä vuonna ahkeroineet partioryhmät erilaisilla merkeillä.
- Tikkakosken partiolaiset